PULA5

PULA on energiaa pursuava korumuotoilijoiden trio, jossa olen mukana. PULAssa kanssani ovat Fanni Ala-Uotila ja Susanna Fëuerbacher.

PULA syntyi 2012, jolloin pidimme yhteisen korunäyttelyn, jonka yhteisenä teemana oli punainen lanka. Minä tutkin töissäni omia juuria ja Otava- sormus oli isossa roolissa PULA 2012 – 2013 näyttelyissä. Meidän välille kehittynyt side vie meitä eteenpäin, meillä on palava halu toimia yhdessä. PULAssa koru kohtaa toiminnan = Jewelreaction. Tarkoituksenamme on tuottaa koruja ja toimintaa sinun iloksesi!

PULA on työtä pelkäämätön naistrio, jolla on palava halu toteuttaa omia ideoita raikkaasti ja ennakkoluulottomasti. Ryhmä pursuaa aitoa innostusta ja energiaa, joka mahdollistaa omien ideoitten toteuttamisen. PULA on kolme erilaista persoonaa, kolme erilaista ajatusta aiheesta, yksi yhteinen toteutus. – Risto Nylund

Neljä ydinarvoamme ovat: Pilke, Uskallus, Laatu ja Avoimuus. PULA toimii pilke silmäkulmassa, emme halua ottaa itseämme liian vakavasti ja ydin toiminnassamme on mukana ilo. Pidämme kiinni luovasta hulluudesta, jonka avulla parhaat ideat usein syntyvät. Uskallus on tapamme toimia, emme pelkää epäonnistumista tai uusia haasteita. Haluamme tuottaa laatua, johon voi luottaa, niin tekemisen kuin tuotteiden konkreettiseen laatuun. Aito kiinnostus omaan työhön tuottaa laadukasta tulosta, siksi menemme intohimo edellä. Tuotteen innovatiivisuus ja laatuajattelu, joka kuvastuu sitä valmistettaessa, toteutuu myös tuotteen myöhemmissä vaiheissa, kuten toiminnassa ja tuotteen esittelyssä. Avoimuus merkitsee meille selkeää kommunikointia. Haluamme, että sinä uskallat helposti lähestyä meitä. Myös avoin mieli uusille ideoille ja ympäröivää maailmaa kohtaan on kaikkien kolmen luonteelle ominaista ja meitä yhdistävä piirre.

PULAn arvot, pilke, uskallus, laatu ja avoimuus otetaan käsittelyyn koruteosten muodossa. Jokainen käsittelee jonkin PULAan liittyvän hetken Muisto -teeman alla. Puuttuva palanen on Robinin kappale, joka on muodostunut meille tärkeäksi. Sitä on kuunneltu ja laulettu aina, kun joku meistä on puuttunut joukosta. Näin se valikoitui yhdeksi teemaksi.

Seuraa PULA5 näyttelyprojektin etenemistä nettisivuilla www.pula.fiFacebook– sivuillamme tai Instagrammissa @pulajewelreaction

Haluamme että sinä olet kanssamme juhlimassa 5-vuotista matkaamme! Näyttelyn Facebook-tapahtuman löydät täältä.

Rõõm | 2.8.-31.8.2017
Helsinginkatu 17
Helsinki
Avoinna
Ti-pe 11-18 & la 12-16

Voit tukea näyttelyprojektiamme ostamalla Arki -korvakorut itselle tai lahjaksi!

PULA- tiimi: Kirsi Manninen, Susanna Feuerbacher ja Fanni Ala-Uotila. Hauskaa, tämä kankainen vitonen tuli myös lahjoituksena!